Tehtiin talo tantereelle, pytinki pystyhyn mäelle.
Järvi laikkyvä lähellä, Kaihlanen tuo kaloinensa.
Kaskimaita kasvatella, rintehet peltoina piteä.
Metsät suuret ympärillä, salot vaitaisat samota.
Siellä aina riistaa riitti, tuli atrian apua.
Saipa saunan lämpimäksi, kuumaksi kiukahan kivisen,
kun oli puuta pantavaksi, tuohta tuikata tulehen.
(Kerttu Puhakaisen riimitys syntymäkodistaan, 1985)
Rusilan tila sijaitsee Keski-Suomessa Niemisjärvellä.
Entisessä rälssitalo Brusilassa asutusta on ollut vuodesta 1552. Tilan nykyinen päärakennus on Adolf Kauppisen rakennuttama vuodelta 1890 ja kivinavetta vuodelta 1898. Navetan rakentaminen oli kestänyt kolme vuotta, ja urakkamiesten palkat oli maksettu rukiilla.
Tilan yrittäjinä ovat nykyisin Pekka ja Mervi Kauppinen.