Toimistokammarin kaappeja siivotessa löysin tämän kirjoittamani tarinan CD:ltä. Jaan sen teidän kanssanne yli kymmenen vuotta myöhemmin. Kyllä aika menee luihakkaasti. Rusetin emä, Vipellys on vieläkin karjamme kantaemä.
Minä olen Rusetti, 17 kk
Synnyin 19.4.2005 Rusilan tilalla. Emäni nimi on Vipellys ja isäni nimi on Simo. Emäni on useamman liharodun risteytys, ja esi-isältä (hereford-rotuinen) hän on perinyt valkean pään. Isäni on kantakirjattu simmental-rotuinen sonni. Kotoisin hän on Lahisten kartanosta.
Kuulin emältäni, että syntymäni oli helppo ja nopea putkahdus. Koska sekä emäni että isäni puolelta syntymäpainot ovat olleet pieniä. Siis olin syntyessäni pieni, mutta pippurinen. Aluksi imin emäni maitoa aina kun nälkä yllätti. Vaikka en kuulemma heti syntymäni jälkeen ymmärtänyt, mistä se maito tulee ja heruttelin emäni hännänpäätä. Onneksi minulla oli hyvä hoitaja, joka tuli auttamaan tisun löytämisessä. Ennen laitumelle pääsyä maistoin myös säilörehua ja kuivia heiniä. Mutta herkullisinta oli kuitenkin laidunruoho, etenkin alkukesästä. Yhden viikon olimme koko lauma Käpykankaan metsässä. Metsän eväät olivat vähän köyhempiä, mutta löytyi sieltäkin herkkuja Rajupuron varresta. Pajua ja muuta pöpelikköä oli mukava rouskutella. Keskikesällä söin vasikkakioskista myös mullin herkkua ja ohra- tai kaurajauhoja. Ne olivat meille vasikoille tarkoitettuja herkkuja, kun laidunrehu alkaa vähentyä ja ravintoarvoltaan huonontua syksyä kohti.
Juhannukseen asti olimme vain emot ja vasikat sekä hiehot laitumella, mutta sitten juhannuksen jälkeen isäntä ja emäntä päästivät isämme laitumelle. Heinäkuun alussa huomasin, että emäni hengaili taas isäni kanssa. Taisivat saada uuden sukupolven alulle, koska isäni ei enää loppukesästä käynyt kyhnyttelemässä äitiäni. Mutta kiirettä taisi olla kun hengailukavereita oli samassa laumassa 30 siis sisar- ja velipuolieni emiä. Meillä isä saa olla koko kesän laumamme mukana, mutta olen kuullut, että naapuritilalla isät otetaan laumasta pois 8 viikon kuluttua laitumelle päästämisestä. Astutuskausi on rajattu 8 viikkoon, joten poikimakausi on sitten seuraavana keväänä myös tiiviimpi.
Eivät ne rehut huonoja olleet, koska olin kesän aikana kasvanut syntymäpainostani (40 kg) lähes 300 kiloon. Sitten tuli syys-lokakuun vaihde, ja meidät erotettiin siis emoni ja minut. Huusin emäni kanssa viisi päivää ikävästä. Mutta tarvitseehan minunkin lopulta itsenäistyä, koska emäni odottaa jo ensi keväänä syntyvää sisartani tai veljeäni.
Pääsin lokakuun lopulla sisarpuolieni kanssa omaan karsinaan. Mukavampi siellä olikin olla, kun saimme rauhassa syödä ja nukkua eikä kukaan vanhempi lehmä tullut meitä hätistelemään ruuan äärestä pois. Emäntämme myös antoi meille herkkuja, kaura- tai ohrajauhoja, joita emämme eivät talvella saaneet. Talvella asustamme kylmäpihatossa ja käppäilemme ulkotarhassa. Kovimmilla pakkasilla emäntämme antaa meille kuivaa heinää ja vettä voimme juoda lämmitetyistä kupeista. Keväällä me teinit (noin 12 kk) pääsemme emojen ja vasikoiden kanssa taas laitumelle, mutta isämme on laitettu toiseen laumaan. Ja meillä on limousine-rotuinen Prince hengailukaverina. Tämä kesä on ollut kuuma ja laitumet ovat olleet kehnoja. Olemme oppineet syömään jopa jauhosavikan lehtiä. Lisärehua olemme sitten saaneetkin laitumelle. Paaleja ja niittorehua on ollut tarjolla, onneksi. Ensi keväänä minäkin olen äiti siis emolehmä. Ja imetän omaa vasikkaani.
